AJATTELE.

Köyhyys koskettaa yhä useampaa suomalaista

2011-01-05T11:48:00.000+02:00

(Julkaistu Tampereen kaupunkilehti TORIssa 8.12. ja Aamulehdessä 20.12.2010)

Suhteellinen köyhyys on lisääntynyt Suomessa ennätysvauhtia. Köyhyys koskettaa hyvin monella tapaa eri elämäntilanteissa eläviä kuten eläkeläisiä, työttömiä, yksinhuoltajia, monilapsisia perheitä, opiskelijoita ja muita tavallisia ihmisiä. Suomeen on syntynyt myös suuri työssäkäyvien köyhien joukko. Samalla kun hyväosaiset ovat vaurastuneet ja elintaso noussut, ovat yhteiskunnan pienituloiset jääneet kasvavien vuokra, ruoka ja muiden kustannusten loukkuun.

Noin 700 000 suomalaista elää köyhyysrajan alapuolella. Tämä tarkoittaa lähes 14 prosenttia koko väestöstä. Köyhyysrajan alapuolella elävien kansalaisten määrä on kaksinkertaistunut 15 vuodessa. Tämä on pitkälti selitettävissä sillä, etteivät tulonsiirrot tai perusturva ole pysyneet ansiotulojen kehityksen tahdissa. Suomessa on pitkään tehty hyväosaisia suosivaa politiikkaa muun muassa verotuksen keinoin. Samalla kun hyvä- ja keskituloiset nauttivat asuntolainojen korkojen verovähennysoikeudesta ja muista etuisuuksista, ei pienituloisilla ole mitään aseita elinkustannusten nousuun.

Erityisen hälyttävää on työssäkäyvien köyhtyminen. Osa-aikatyö ja pätkätyöt ovat varmasti suurimpia köyhyyteen ajavia tekijöitä, mutta myös itsensä työllistävien pienyrittäjien osuus köyhistä on kasvanut. Sosiaaliturvan ja työn yhteensovittaminen on monesti vaikeaa ja jopa mahdotonta. Tämä ajaa ihmiset pahimmillaan kokonaan kotiin. Yrittäjille hetkellisen toimeentulon tarvitseminen tarkoittaa monesti koko yritystoiminnan romuttamista, joka on kestämätöntä paitsi yrittäjän itsensä niin myös kansantalouden näkökulmasta. Jotta pystymme vastaamaan työssäkäyvien köyhyyteen, on meidän tehtävä muutoksia niin työelämään kuin sosiaaliturvaankin.

Tarvitsemme kunnianhimoisia yhteiskunnallisia uudistuksia köyhyyden ehkäisemiseksi ja poistamiseksi. Perusturvan kehittäminen on yksi keskeinen toimenpide köyhyysongelman torjumisessa, mutta se ei yksin riitä. Köyhyyden voittaminen vaatii laajasti toimenpiteitä eri politiikan sektoreilla aina sosiaali-, vanhus- ja perhepolitiikasta asuntotuotantoon asti.

Sähkölaitoksen toimitusjohtajan ydinvoimakaavailut huolestuttavat

2010-03-08T11:08:00.000+02:00

Tampereen sähkölaitoksen toimitusjohtaja Jussi Laitinen piti tiedotustilaisuuden kaupunginvaltuustolle 22. helmikuuta, jossa hän selvitti jo pitkään sähkölaitoksen ympärillä myllertänyttä ongelmavyyhtiä. Tilaisuuden todellinen karva kuitenkin paljastui, kun Laitinen väläytti valtuustolta pian pyydettävän lupaa ydinvoimaosuutta koskevien neuvottelujen aloittamiseksi. Valtuuston aiemman linjauksen mukaan tämänkaltaisia neuvotteluja ei ole ollut lupaa käydä.

Toimitusjohtaja Laitisen ydinvoimainnokkuus kummeksuttaa. Ydinvoima on taloudellisesti riskialtis investointi ja lisäksi ristiriidassa Tampereen kaupunkistrategian kanssa, jossa painotetaan uusiutuvien energialähteiden osuuden lisäämistä energiantuotannossa. Laitinen perusteli ydinvoimaosuuteen investoimista sähköntarpeen kasvulla kaupunkiseudun väkimäärän kasvaessa ja sähköautojen käytön lisääntyessä. On kuitenkin syytä huomauttaa, että esimerkiksi Työ- ja elinkeinoministeriön sähköajoneuvotyöryhmän arvioiden mukaan Suomessa sähköautojen sähkön käyttö vuonna 2020 on noin 0,5 TWh. Pirkanmaan osuus Suomen autokannasta on 9 prosentin luokkaa. Autokannan sähköistymisen seurauksena sähkönkulutuksen kasvu Pirkanmaalla olisi näistä laskettuna 45 GWh. Haluaako Tampereen sähkölaitos todella investoida riskialttiiseen ydinvoimaan 45 gigawattitunnin tähden?

Vaihtoehtona ydinvoimaosuuteen investoinnille on uusiutuviin panostaminen. Sähkölaitos voisi yhtä hyvin valita tulevaisuuden strategiakseen panostukset turvallisiin ja vähemmän riskialttiisiin kohteisiin, kuten tuulivoimalahankkeisiin sekä biovoimalla käyvään sähkön ja lämmön yhteistuotantoon. Etsitäänkö nyt todellisia kustannustehokkaita ja ympäristöystävällisiä investointikohteita vai onko agendalla ainoastaan ydinvoima, maksoi mitä maksoi?

Mikäli asia tulee valtuuston päätettäväksi, on pöytään laitettava muutakin kuin arvailuja investoinnin hyödyistä. Tamperelaiset ja sähkölaitoksen asiakkaat ansaitsevat tarkat laskelmat investoinnin kustannuksista, riskeistä ja seurauksista. Kysymyksessä on niin suuri investointi, että asiasta on voitava käydä julkista keskustelua. Sähkölaitoksen on julkistettava investointiaikeiden taustalla olevat tutkimukset ja arviolaskelmat.

Päivittelyn hurmoksesta väkivallan kulttuurin hiljaiseen hyväksyntään

2010-01-05T16:16:00.001+02:00

Jokela, Kauhajoki ja nyt Sellon tragedia; onko yhteiskunnassamme kenties jotain vikaa? Inhimilliset katastrofit ja edellisten kaltaiset koko kansakuntaa järkyttävät tapahtumat ovat omiaan nostamaan kauhistelijoiden kuoron hegemonian uuteen ylemmyydentunnon iskuun. Samaan aikaan valtio kituuttaa kuntia laman vaikutuksiin nähden alimitoitetuilla valtionavuilla ja tukipaketeilla sokeassa veroelvytysuskossaan. Selkä seinää vasten olevat kunnat reagoivat ahdinkoonsa veronkorotuksilla, lainanotolla ja säästöillä. Tärkeämpi kysymys kuuluukin; onko meillä tämänkaltaiseen tyhmyyteen varaa?

Kun Sofi Oksanen kritisoi yhteiskuntamme väkivaltaisia piirteitä, olivat isänmaantuntoisimmat valmiit lynkkaukseen media airuenaan. Ketä kiinnostaa järkyttävät kotiväkivaltatilastot ja vaimonhakkaus kun tarjolla on aika ajoin kunnon verilöyly. Missä on hegemonia kun heikompia sorretaan tänäkin päivänä joka puolella maailmaa? Se mikä ei myy lehtiä tai kerää puolueille ääniä ei ole kyyneleidemme ja järkytyksemme arvoista. Asioita joita ei nähdä, ei tarvitse miettiä tai murehtia. Tämä koskee myös paraikaa tehtäviä kuntien leikkauslistoja. Voiko kenties olla niin, että yhteenlaskettuna leikkaukset ja säästöt ovat yhtä kuin vähemmän julkisia palveluita kuten mielenterveyspalveluita, sosiaalitoimen palveluita ja koulujen tarjoamia palveluita esimerkiksi vaikkapa koulupsykologipalveluita.

Kansaa kohauttavat koulusurmat herättivät hyvinvointivaltiomme pahimmat arvostelijat kotinurkkiensa sohvilta. Tuomiona oli yhteiskuntamme selvä epäonnistuminen. Julkinen sektori ei ollut kyennyt ehkäisemään hirmutekoja mittavasta organisaatiostaan huolimatta. Hyvinvointivaltion alasajon toinen aalto iski rantakallioihimme aiheuttaen muutamia murtumia yhteiskuntamme perusteisiin ja uudenlainen matematiikka, jossa yksi plus yksi on yhtä kuin kolme sai monet hylkäämään Pythagoraan opit. Mahtavaa, valtiotahan voi syyttää kaikesta! Ajattelu ja yhteiskunnallinen pohdinta on hidasta ja vaikeaa, eikä ehkä siksi nauti suosiota syvissä riveissämme. Sellonkin tapahtumista on hyvä vetää hätäiset johtopäätökset ja syyttää vaikkapa maahanmuuttajia omista ongelmistamme yhden mustasukkaisen sekopään vuoksi.

Lukemamme hirmuteot ovat vain jäävuoren huippu yhteiskuntamme väkivaltaisesta kulttuurista. Sofi Oksasen esimerkkiä analysoidessa on kuitenkin helppo todeta, ettemme ole aivan vielä kypsiä todelliseen yhteiskunnalliseen pohdintaan tai kritiikkiin ainakaan ilman lehtiä myyvää veristä lööppiä. Odotellessamme evoluution seuraavaa vaihetta voimme onneksi tuudittautua omaan sokeuteemme ja heikkoon kuuloomme kun naapurin setä hakkaa kännissä vaimoaan ja lapsiaan tai kun kävelemme kiireisinä maassa makaavan päänsä auki katukivetykseen iskeneen henkilön ohi. Onneksi kotona odottaa kasa keltaisen median roskaviihdettä otsikkonaan ”Matti puukotti…”.

Aurinkoista vuotta 2010!

Psykokapitalismi ja työn muutos

2009-11-25T00:12:00.000+02:00

Työ on muutoksessa. Työtä, jota pidämme normaalina ja standardina ei ole enää olemassa. Työ on enenevissä määrin korviemme välissä ja sitä on yhä vaikeampi päästä pakoon. Työ kulkee kanssamme kaikkina vuorokauden hetkinä, kaikkialla, työajoista tai työympäristöistä piittaamatta. Miten inhimillinen aines sopeutuu kovettuneisiin markkinaorientoituneisiin arvoihin? Ovatko tietotyöläiset uuden uljaamman aikakautemme karjaa? Entä keitä ovat osaajat nuo kilpailukykymme eittämättömät marttyyrit?

Psykokapitalismi termi on verrattain uusi ja siksi vaikeasti tyhjentävästi määriteltävissä. Tampereen yliopiston professorin Veli-Matti Värrin mukaan psykokapitalismi on ilmentymä aikakaudellemme tyypillisistä kovista markkinataloudellisista arvoista ja informaatioteknologisesta taloudesta. Näiden myötä ja vaikutuksesta ihmisistä, kansalaisista, on tullut nopeasti muuttuvan globaalin markkina-alueen pelinappuloita. Turvatakseen oman vetovoimaisuutensa ja arvonsa työmarkkinoilla on ihmisten kyettävä kehittämään itseään ja kykyjään jatkuvasti ja väsymättä. Elinikäinen oppiminen ja joustavuus ovat modernin proletariaatin työkalupakin irrottamattomia osia, joiden avulla työläiset sopeutuvat alati muuttuviin markkina- ja työolosuhteisiin. Psykokapitalismissa keskeisiksi kilpailu- ja tuotantotekijöiksi nousevatkin työläisten henkiset kyvyt ja näiden muokattavuus. Tämän uuden hirviökapitalismin pääomana toimii tieto, inhimillinen luovuus ja innovaatiopotentiaali. Fyysisten työolojen, ajan ja paikan, rinnalle ja tilalle syntyvät henkisten työolojen haasteelliset vaatimukset. 24/7 ajattelu ja yhteiskunnan rakenteiden ubiikkisuuskehitys mahdollistavat ja pakottavat toimintaan ja työskentelyyn epäinhimillisellä tahdilla. Uuden kilpailukykyisen työmaailman jälkiseuraukset eivät ole kauniita tai edes tehokkuusvaatimusten mukaisia. Oirehdinta murroksesta on jo alkanut ja näkyy muun muassa mielenterveydellisiin syihin perustuvien sairauslomien kasvavassa kysynnässä, ennenaikaisessa eläköitymisessä, loppuun palamisen arkistumisessa sekä perheiden ja muiden sosiaalisten ympäristöjen pahoinvoinnissa.

Psykokapitalismin esiinmarssi on ollut omiaan muokkaamaan myös yksilöiden identiteettikehitystä. Työntekijät ovat työnantajiensa tavoin sulautumassa osaksi globaalia markkinataloutta. Työnantajina toimivat yhä useammin monikansalliset suuryritykset, jotka ammentavat työvoimansa loputtomasta ja musertavan kilpailuhenkisestä osaajareservistä. Osaajareservi koostuu eri kansallisuuksia kantavista omien alojensa ammattilaisista. Yksittäisen tietotyöläisen, osaajan, minäkuva rakentuu herkemmin irralliseksi perinteisistä juurtumisalustoista kuten kotipaikkakunnasta, perhetaustasta ja muista sosiaalisista ympäristöistä. Perinteiset identiteetin rakennuspalikat korvataan uusilla. Osaajan identiteetti määrittyy työvoiman globaalin reservin kautta osaksi internationaalista osaajien verkostoa. Identiteetti ja minäkuva muodostuvat ensisijaisesti työn tai jopa yksittäisen työnantajan kautta. Tämä puolestaan asettaa entistä suurempia haasteita kansallisvaltioille omien kansalaistensa sitouttamisessa osaksi yhteiskuntaa. Yhteiskunnista ja yhteiskuntajärjestelmistä on tulossa kauppatavaraa kuten kaikista muistakin kokonaisvaltaisen elämän osa-alueista.

Työn muutos näkyy kaikkialla. Elinikäiset työpaikat ja työnantajat ovat korvautuneet elinikäisellä oppimisella ja uudelleen kouluttautumisella. Kiinteistä työajoista on siirrytty liukuviin ja jopa liukkaisiin työaikoihin ja työpaikkoihin. Työhyvinvoinnista huolehtimisesta ollaan siirtymässä työnantajaimagon kehittämiseen ja työnantajien brändäykseen. Epätyypillisistä työsuhteista on tullut tyypillisiä. Korvaukseksi tästä turbulenssista yksittäiselle työntekijälle on annettu titteli osaaja ja lupaus työantajien välisestä kovasta kilpailusta koskien ammattitaitoista työvoimaa. Työn muutoksen taustalla piilee tietenkin tutut ja turvalliset markkinavoimat ja näiden toimeenpanevana sysäyksenä maaginen sana ja kaikkien kumartama termi ”kilpailukyky”. Kilpailukyvystä onkin tulossa suurin yksittäinen kansallisvaltioiden yhteiskunnallisten tavoitteiden ja poliittisten päämäärien määrittäjä. Kilpailukyky nauttii hegemonista hyväksyntää vasemmalta oikealle ja sen kyseenalaistamisella tai mielekkyyden epäilemisellä on inhottava poliittisen itsemurhan pistävä aromi.

Työelämästä on uusien kehityssuuntien valossa muodostumassa epäreilu, väsyttävä ja kova paikka. Näin ei tarvitsisi olla, mikäli työmaailmaa muokkaavat arvot määriteltäisiin uudelleen inhimillisemmistä, oikeudenmukaisemmista sekä solidaarisemmista lähtökohdista. Ensimmäinen askel kohti oikeudenmukaisempaa työelämää otetaan nykyisen ja muuttuvan työelämän ymmärryksen kautta. Psykokapitalismin nousu ja ihmisten identiteettien muodostumisen muutokset ovat osa laajempaa ymmärrystä työelämän kokonaisvaltaisesta kehityksestä. Seuraava askel on tehdä politiikkaa jonka avulla tämän muutoksen aiheuttamiin haasteisiin kyetään vastaamaan.

Katse kohti Kööpenhaminaa - YK:n Ilmastokokous COP15

2009-10-14T12:21:00.003+03:00

Ilmastonmuutos on yksi tämän päivän ja huomisen suurimmista haasteista. Ilmaston lämpenemistä sekä muutosta on tutkittu 1970-luvulta asti ja näiden seurauksista ja vaikutuksista on keskusteltu jo pitkän aikaa. Keskustelua on kuitenkin leimannut poliittinen tahdottomuus ja vastuun välttelyn ilmapiiri. Nyt toiveikkaat ja suurelta osin myös epäilevät katseet pälyilevät Kööpenhaminaan, jossa on tarkoitus määrittää uudet suuntaviivat ilmastokatastrofin torjumiseksi.

YK:n ilmastokokous pidetään Kööpenhaminassa tämän vuoden joulukuussa. Kokoukselta odotetaan selviä ja tiukkoja linjoja ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi. Paineita padotaan etenkin johtavien teollisuusmaiden kuten Yhdysvaltojen, Kiinan, Brasilian, Ranskan, Saksan ja Iso Britannian johtajien harteille. Maailma pidättää hengitystään kun sen kohtalo sinetöidään uudella ilmastosopimuksella. Säväyksen keskustelulle ja sopimukselle antavat osaltaan myös globaali talouden taantuma ja reaalitalouden lama. Näiden kahden suuren haasteen ristipaine heijastuu epäilemättä myös ilmastosopimuksen sisältöön ja tavoiteasetantaan.

Ilmastokokouksen päättäjiä voidellaan yhtä aikaa monelta eri taholta. Kortensa kekoon kantavat niin öljy- kuin autoteollisuus, että näiden vastustajat kuten Greenpeace sekä muut ympäristöjärjestöt. Lobbauksen kuhinan tarkoituksena on muovata ilmastosopimusta mahdollisimman samansuuntaiseksi oman organisaation tavoitteiden kanssa. ”Teollisuusmaiden täytyy vähentää kasvihuonekaasupäästöjään keskimäärin 40 prosentilla vuoden 1990 tasosta vuoteen 2020 mennessä” linjaa Greenpeace internetsivuillaan. Ratkaisut ovat kaiken kaikkiaan suhteellisen yksinkertaisia; päästöjä on vähennettävä, hiilidioksidia sitovien metsien hakkuita vähennettävä, energiatehokkuutta kehitettävä ja edellä mainittuihin keinoihin sitouduttava. Käytännön toimeenpano voikin sitten muodostua ongelmallisemmaksi.

Ilmaston lämpeneminen on pysäytettävä kahteen asteeseen. Näin maalailivat maailman johtavat ilmastotutkijat vielä hetki sitten. Nyt näyttää kuitenkin pahasti siltä, että jopa kahden asteen lämpeneminen aiheuttaa peruuttamattomia tuhoja eri puolilla maailmaa. Ilmastonmuutoksen haastavin piirre lieneekin sen vaikea ennustettavuus ja arvaamattomuus. Yksi asia epävarmuuden leimaamassa maailmassa on varma; emme voi ottaa riskiä planeettamme tulevaisuudesta ja tyytyä poliittisen tahdottomuuden siivittämään tekemättömyyteen!

YK:n ilmastokokous COP15
7.-18.12.2009

Wahlroosin kommentti sumutusta?

2009-09-24T11:26:00.000+03:00

Björn Wahlroos kohautti jälleen kommentoimalla 23.9. Ylen A-plus ohjelmassa, että varakkaiden pitäisi maksaa ilmaisista terveydenhuoltopalveluistaan. Ajatus kuulostaa ylevältä kädenojennukselta vähäosaisten suuntaan, mutta todellisuus voi muodostua hyvin kaukaiseksi tästä mielleyhtymästä.

Ensinnäkin on muistettava, ettei ilmaisia terveydenhuoltopalveluita ole olemassakaan vaan ne kuten myös muut julkisen sektorin kansalaisilleen järjestämät palvelut rahoitetaan verovaroin. Yhteiskuntamme toimii kuin voittoa tavoittelematon ”vaakutusyhtiö”, jonka tarkoituksena on jakaa riskejä kansalaisten kesken kunkin maksukyvyn mukaan. Tämän hyvinvointivaltioksi kutsutun järjestelmän tarkoituksena on taata kaikille kansalaisille yhtäläiset mahdollisuuden nauttia yhdessä kerätyn varallisuuden antimista omaan tulotasoon katsomatta. Verotuksen progressiivisuus pitää huolen siitä, että hyväosaisten solidaarisuus kanssaihmisille toteutuu. Toisin sanoen korkeamman tulotason omaavat kustantavat oman vero-osuutensa ansiosta myös muiden palveluita ja hyvä näin!

Ilman solidaarista ja oikeudenmukaista verojärjestelmäämme ei tavallisella kaduntallaajalla juuri olisi mahdollisuutta korkeaan koulutukseen tai esimerkiksi korkeatasoisen sairaalajärjestelmämme mahdollistamiin syöpähoitoihin. Tämä puolestaan liittyy Wahlroosin kommenttiin siten, että mikäli korottaisimme näiden niin kutsuttujen varakkaiden tai rikkaiden palvelumaksuja, olisi heillä myös hyvä syy vaatia jälleen kerran veronkevennyksiä niille kaikkein hyväosaisimmille. Samalla voisimme sanoa hyvästit tulotasoja tasaavalle ja varallisuutta oikeudenmukaisesti jakavalle hyvinvointivaltiollemme.

Yksinkertaistettuna johtopäätelmänä voidaan todeta, että Wahlroosin kädenjennus kohdentuisi lopulta todennäköisesti hänelle itselleen sekä hyville kamuilleen!

Uuden vaikuttamisen aika on nyt!

2009-09-17T13:43:00.000+03:00

Suomen hallintojärjestelmä on dualistinen. Hallinnollista ja poliittista kulttuuria kannatellaan yhtä aikaa niin valtakunnallisesti kuin paikallisestikin. Poliittiset päätökset tehdään ja on tehty 1990-luvun reformin jälkeen enenevässä määrin valtakunnallisen tason lisäksi myös paikallisesti kunnissa ja kaupungeissa. Myös demokraattinen järjestelmä jakaantuu monitasoiseksi ja kompleksiksi sen toiminnan paineen laajetessa yhä enemmän suoran vaikuttamisen suuntaan. Meidän on sopeuduttava ja kannustettava uudenlaisen demokratian nousua, jotta kansanvallan periaate voi toteutua sen tarkoituksenmukaisuuden vaatimalla tavalla. On vanhanaikaista asettaa edustuksellinen ja suora demokratia vastakkain. Nämä kaksi erilaista vaikuttamisen keinoa voivat parhaimmillaan rikastaa ja elävöittää monin osin kyseenalaiseksi asetettua demokraattista järjestelmäämme.

Suora vaikuttaminen ei ole uusi aihe vaan siitä on puhuttu jo pidemmän aikaa. Kuitenkaan sen tarve ei ole ollut sitä luokkaa mitä nyt. Usko demokratiaan horjuu ja syystä. Korruptio, vaalirahasotku, harmaan massan valtaama oikeudenmukaisuus ja järjestelmän läpinäkyvyyden puute ovat herättäneet voimakkaan epäuskon vaikuttamisen vaikuttavuuteen. Äänestäjät passivoituvat ja arvokkaita mielipiteitä menetetään epäuskolle ja pessimismille. Meidän on sosiaalidemokraatteina oltava rohkeita ja haastettava vanhanaikaiset demokraattiset valtarakenteet ja luotava uusi ihmisläheisempi ja suorempi vaikuttamisen kanava. Suoran demokratian mahdollisuudet ovat olemassa, jos vain osaamme tarttua niihin. Etenkin kuntatasolla suora kansalaisvaikuttaminen esimerkiksi neuvoa-antavan kansanäänestyksen muodossa olisi lämpimästi tervetullut demokratian toteutumisen mahdollisuus.

Olemme onnekkaita, että elämme maassa jossa kansalaisvaikuttaminen on arvossa pidetty asia. Tästä viestivät lukemattomat erilaiset puolueellisesti sitoutuneet ja sitoutumattomat yhdistykset ja järjestöt. Ihmiset kykenevät ja toimivat jatkuvasti arvokkaana pitämiensä asioiden eteen. Tästä esimerkkinä toimivat muun muassa ”kettutytöt”, opiskelijatoiminta.net tai vaikkapa sosialidemokraattiset nuoret. Tampereella asukkaat ovat laatineet ja keränneet tuhansia nimiä adressiin, joka vaatii kansanäänestystä Tampereen Rantatien tunnelihankkeesta. Maassa jonka poliittista keskustelua leimaavat puheet kansalaisten laiskuudesta äänestää ei voida edes harkita kansanäänestyksen mahdollisuutta esimerkiksi Tampereen tunnelikysymyksessä. On totta, että äänestyksen järjestäminen maksaa ja, että kaupungin edustajat on vasta valittu valtuustoon päättämään myös tästä asiasta. Mutta olemmeko todella niin typeriä, ettemme tajua demokratian tilan heikkouteen vastauksen löytyvän aivan nenämme edestä. Demokratia on arvokas asia ja sen toteutuminen ei saa olla rahasta kiinni!

Vaikuttamiskanavia on monia ja niitä on osattava hyödyntää, jotta voimme myös tulevaisuudessa nauttia kansanvallan viisauden viitoittamasta yhteiskunnasta. Suora demokratia ei ole kirosana vaan mahdollisuus kasvaa ja kehittyä. Neuvoa-antavat kansanäänestykset, kaupunginosavaltuustot, nuorisovaltuustot ja asukasillat ovat uuden suoremman demokratian innovaatioita. Ainakin itse seison suoremman vaikuttamisen ja demokratian elvyttämisen eturintamassa. Todellinen kysymys kuuluukin; Missä SDP seisoo?

Tampereen kaupunki Pfizerin "lahjonnan" kohde?

2009-09-10T15:08:00.000+03:00

Yhdysvaltalainen megaluokan lääkeyhtiö Pfizer tuomittiin 2,3 miljardin dollarin korvauksiin useista petoksista. Pfizerin todettiin syyllistyneen muun muassa terveydenalan päättäjien lahjontaan ja muihin markkinointia sekä myyntiä edistäviin petoksiin. Tämä ei ole ollut Pfizerin ensimmäinen kerta oikeudessa, sillä vuonna 2004 Pfizer tuomittiin 430 miljoonan dollarin korvauksiin laittomista markkinointikeinoistaan. On tuskin yllätys, että lääkeyhtiöt harjoittavat tämänkaltaista hyvinkin epäilyttävää ja laillisuudeltaan välillä häilyvää lobbausta päättäjiä kohtaan. Myös Tampereen kaupunki on ollut yksi Pfizerin ”lahjonnan” kohde.

Tampereen kaupunginhallituksen henkilöstöjaosto (HEJA) on yksin vuonna 2009 käsitellyt ja hyväksynyt jo yli kymmenen lääkeyhtiöiden esittämää kutsua. Kutsut kohdistetaan terveydenhuollon ammattilaisille kuten eri alojen johtaville lääkäreille. Kutsujen sisältö on hyvin pitkälti saman kaavan mukainen. Niissä tarjotaan osallistuminen johonkin ja jossakin päin maailmaa sijaitsevaan kongressiin, vuosikokoukseen tai koulutustilaisuuteen. Lääkeyhtiöt tarjoavat osallistujille osallistumismaksun lisäksi lennot, majoituksen, ruokailut ja toisinaan jopa iltaohjelmaa. Pfizer tarjosi kaupungille matkan Las Vegasissa pidettyyn kongressiin. Tässä ei kaupungin esittelijöiden mukaan ollut mitään epäilyttävää. Päinvastoin lääkeyhtiöiden tarjoamasta sisällöstä on tullut rutiini ja arvokas osa kaupungin lääkäreiden kouluttamistoimintaa.

Lääkeyhtiöiden esittämien kutsujen eettisistä näkökulmista on montaa eri mielipidettä. Toisten mielestä kutsut ovat luontainen osa globaalia verkostoitumista ja koulutustoimintaa. Firmat maksavat kulut ja kaupunki saa arvokasta osaamista sekä uusia innovaatioita toimintaansa. Mutta tuskin lääkeyhtiötkään aivan ilmaiseksi lennättävät lääkäreitämme oppimaan ja kehittymään aina Bahaman-saarilta, Eurooppaan, Kiinaan ja Yhdysvaltoihin asti? Lahjuksilla on aina hintansa ja lopulta laskun maksavat kuluttajat lääkkeiden hintojen ja vääristyneen kilpailun muodossa. On vaikeaa arvioida millaisia vaikutuksia tämänkaltaisella lobbauksella on kokonaisuudessaan julkisen vallan objektiivisuuteen tai läpinäkyvyyteen. On käsittämätöntä, että lääkeyhtiöiden ”lahjuksista” on tullut hyväksyttävä toimintatapa ja vakituinen käytäntö yhteiskunnassamme.

Suomen laissa määritellään hyvin tarkasti miten viranhaltijoiden ja julkisten toimijoiden tulee suhtautua mahdollisiin lahjuksiin. Rikoslain (19.12.1889/39) 40 luvussa määritellään, ettei viranhaltija saa ottaa vastaan lahjaa tai muuta etua jolla vaikutetaan tai pyritään vaikuttamaan tai on omiaan vaikuttamaan hänen toimintaansa ja harkintaansa. Kunnat ja kaupungit ympäri Suomen eivät tunnu oivaltavan, että lahjusten ottaminen lääkeyhtiöiltä on vähintäänkin kyseenalaista. Kun kysyin kaupungin toimijoilta miten minun HEJA:ssa toimivana luottamushenkilönä tulisi suhtautua tämänkaltaisiin lahjuksiin, niin vastaus oli, että kutsujen hyväksyminen on jo pitkän ajan käytäntö ja oikeudelliselta aspektiltaan kuin veteen piirretty viiva. En tiedä onko kutsujen hyväksymisellä ollut vaikutusta kaupungin toimintaan muun muassa kilpailutustilanteissa, mutta toivon vakaasti, että Pfizerin tuomitseminen johtaa myös Suomen julkisella kentällä vakavaan ja kattavaan keskusteluun tällaisen toiminnan oikeellisuudesta. Itse jouduin jättämään Pfizerin kutsua koskeneesta päätöksestä eriävän mielipiteen, sillä asiasta ei haluttu edes äänestää.

Taantuman taantuvaa talouspolitiikkaa

2009-08-27T14:52:00.000+03:00

Yhteiskuntamme on pisteessä, jossa määritellään se miltä Suomi näyttää huomenna. Olemme kasvattamassa valtion velkaa kymmenillä miljardeilla euroilla hyvin pitkälti porvarillisen hallituksemme oikeistolaisen talouspolitiikan ansiosta. On ymmärrettävää, että velkaa otetaan taloutta elvyttäviin tarkoituksiin, kuten maamme asukkaiden hyvinvoinnin säilyttämiseksi elvyttävän työllisyyspolitiikan avulla. Surullista kyllä velkaa ei tällä hetkellä kasvateta ainoastaan talouden elpymisen toivossa vaan nimenomaan oikeistohallituksemme hyväosaisia ja suuryrityksiä tukevan politiikan ansiosta. Esimerkkejä näistä oikeistolaisen talouspolitiikan antimista ei tarvitse etsiä kaukaa.

Työnantajien Kela-maksun poisto puhkaisee noin miljardin aukon Kelan budjettiin vuosittain. Tämä aukko on paikattava ottamalla velkaa. Kela-maksun poistoa puolustellaan sen elvyttävän vaikutuksen ansiosta. Sen kerrotaan myös helpottavan kuntien asemaa työnantajina, sillä samalla myös kuntien maksumenojen uumoillaan alenevan. Kela-maksun poiston kerrotaan auttavan työnantajia palkkaamaan lisää työvoimaa tai säilyttämään nykyinen työvoima ja näin ollen elvyttävän työllisyyttä. Huvittavaa kuitenkin on, että samalla kun valtiovarainministeriö vetoaa kansaan selittämällä, ettei globaali lama voi millään muotoa olla heidän vikansa niin kuitenkin se vilpittömän oloisesti tuntuu uskovan, että poistamalla Kela-maksun suuryritykset kykenevät säilyttämään nykyisen työvoimansa. Tähänhän eivät vaikuta globaalien finanssimarkkinoiden tulosvastuut osakkeenomistajille tai liberaali talouspolitiikka ylipäänsä. Ja Kela-maksun poisto kun ei tunnu hyödyttävän juuri muita kuin suuryrityksiä. Tämä johtuu siitä, että mikäli valtiovarainministeriö olisi todella halunnut auttaa kuntia ja pieniä työnantajia niin olisi se varmasti onnistunut tehokkaammin sekä halvemmin kohdisteluilla ja todella vaikuttavilla toimilla. Sen sijaan päätettiin heikentää valtion tulopohjaa miljardilla poistamalla työnantajien Kela-maksu. Kunnat puolestaan eivät hyödy uudistuksesta juuri lainkaan, koska samaan aikaan kun kuntien budjetteja vahvistetaan poistamalla Kela-maksuja, niin toisaalta niitä heikennetään riittämättömien valtionapujen muodossa. Tulos on yksinkertaisen kaavan avulla laskettuna plus miinus nolla tai tosiasiassa jopa miinuksen puolella.

Toinen valtion velkaa kasvattava toimi on tietenkin lukuisat hyväosaisille kohdennetut veronalennukset. Näistä päällimmäisenä voitaisiin mainita vaikkapa tuloveron kevennykset. Tuloverojen kevennys kuulostaa aina jotenkin mukavalta. Kerrankin palkansaajan taakkaa huojennetaan. Vai huojennetaanko sittenkään? Alentamalla tuloveroja tasaisesti kaikista veroluokista varmistetaan valtion kassan keveneminen. Tämän tasapainottamiseksi tarvitsemme jälleen lisää velkaa. Samaan aikaan kun työntekijän kukkaro paisuu alenevien tuloverojen ansiosta kunnat joutuvat kasvattamaan omaa tulopohjaansa nostamalla kunnallisia veroja kuten kunnallisveroa. Kuntien verojen noston vaikuttimena ovat tietenkin riittämättömät yhteisöverotuotot sekä kuntien ahdinkoon riittämättömät valtionavut. Kunnallisvero puolestaan toisin kuin valtion tuloverotus on tasaveropohjainen. Kun valtio leikkaa tulojansa keventämällä progressiivista tuloverotustaan tasapuolisesti kaikilta maksuluokilta, joutuvat kunnat perimään tasaveron korotuksen samoin kaikilta tuloveroja maksavilta kuntalaisiltaan. Tämänkaltaisen veropolitiikan lopputulos on selvä. Hyvätuloiset maksavat vähemmän progressiivista tuloverotusta mutta aavistuksen enemmän tasaveropohjaista kunnallisveroa ja näin ollen heidän pankkitililleen onkin tupsahtanut aimo tukku rahaa. Valitettavasti pienituloisten tilillä veroratkaisut näkyvät päinvastaisesti. Heidänkin progressiivinen tuloverotuksensa kevenee aavistuksen, mutta samalla kunnallisverojen korotukset leikkaavat tilinauhaa entisestään. Loppupäätelmä on yksinkertainen. Porvarihallitus kokoomuslaisen valtiovarainministerinsä johdolla on onnistunut toteuttamaan oikeistolaista talouspolitiikkaa, toisin sanoen rahan siirtoa köyhiltä rikkaille!

Kolmas valtionvelkaa huimasti kasvattava toimi on tietenkin paljon puhuttanut ja ekonomistien laajalti tyrmäämä ruuan arvonlisäveron alentaminen. Hallituspuolue keskusta selittelee arvonlisäveron alentamista kaikkein köyhimpien apuna, sillä kuka kuluttaisikaan elintarvikkeita yhtä paljon kuin vähäosaiset. Näin ikään kun alennamme ruuan arvonlisäveroa niin samalla kansamme köyhimmät joutuvat maksamaan ruuastaan entistä vähemmän. Tämä on omiaan auttamaan heidän taloudellista ahdinkoaan. Mielenkiintoinen ja järkeenkäypä selitys. Mutta voisiko sittenkin olla niin, että köyhät eivät hyötyisikään laisinkaan ruuan arvonlisäveron alenemisesta. Voisiko mahdollisesti olla jopa niin, että ruuan arvonlisäveron aletessa kahteentoista prosenttiin väliin jäävän summan saisivatkin vääristyneen kilpailun piirissä toimivat kaupat? Tämähän on tietenkin pelkkää spekulaatiota aivan kuten ruuan arvonlisäveron selittely vähäosaisten auttamisella. Ainoa varma asia tässäkin veroratkaisussa on, että se tulee hyvin kalliiksi ja kasvattaa valtion velkataakkaa entisestään 500 miljoonalla eurolla. Tämäkin velka on maksettava takaisin korkojen kera. Mikäli hallitus haluaisi todella panostaa vähäosaisten toimeentuloon, hoituisi tämä huomattavasti tehokkaammin perusturvaetuuksia parantamalla sekä keventämällä pienituloisten työn verotusta. Sen sijaan ratkaisuja etsitään vastuuttoman veropolitiikan kautta.

Kun tänä päivänä jälleen voivottelemme demokratian tilaa ja vaalirahoitusta on meidän myös hyvä muistaa miljardien velan tuoma taakka huomiselle Suomelle. Jos vaalitukia elinkeinoelämältä ja yrityksiltä saava porvarihallitus jatkaa järjetöntä ja äärimmäisen oikeistolaista talouspolitiikkaansa on työntekijän arki huomenna entistä ankeampi. Onneksi porvarillinen mediamme keskittyy ruoskimaan työväenpuolueita siitä, että nämä saavat tukia työntekijöiden etuja ajavilta ammattiyhdistysliikkeiltä. Toden totta olemme kriisissä, mutta aivan erilaisessa kriisissä kuin luulemme olevamme. Herää Suomi jo tänään!

Äänestä Eurovaaleissa parempi Eurooppa!

2009-06-05T13:09:00.001+03:00

Euroopan Unionia on kutsuttu niin suurimmaksi ja onnistuneimmaksi rauhan ja hyvinvoinnin liikkeeksi kuin myös epädemokraattiseksi ja rahanahneeksi liittoumaksi. Itse kallistun ensimmäisen väitteen puoleen vaikka ongelmiakin Unionin toiminnassa on.

Ainoa Unionin demokraattisesti toimiva elin on parlamentti, johon jäsenmaat vaalein valitsevat edustujansa ajamaan oman näköistään politiikkaa. Parlamentti toimii samalla periaatteella kuin eduskunta. MEPit edustavat siellä taustaryhmäänsä eivätkä kotimaataan. Politiikka tehdään näiden ryhmien keskinäisen vuorovaikutuksen ja poliittisen väännön kautta. Näin ollen ei ole aivan sama ketkä lähetämme itseämme Unioniin edustamaan.

Toisin kuin Suomessa Parlamentissa poliittisten ryhmien erot näkyvät selvemmin niin puheissa kuin teoissa. Esimerkiksi Euroopan konservatiivit EPP-ED ryhmä ajaa hyvin erilaista politiikkaa kuin vaikkapa Euroopan sosialidemokraattinen ryhmä PSE, Euroopan vihreät Greens-EFA tai Euroopan vasemmisto GUE/NGL. Esimerkkinä näistä erilaisista päämääristä voidaan nostaa Parlamentissa kuluvalla kaudella kiistan alla ollut työaikadirektiivi. EPP-ED ryhmä, johon myös Suomen kokoomus kuuluu sekä ALDE ryhmä eli Euroopan liberaaliryhmä, johon Suomen keskusta kuuluu, ajoivat työnantajien etua kysymyksessä, joka koski maksimityöaikaa. Mikäli nämä ryhmittyvät olisivat saaneet tahtonsa läpi, Euroopan Unionin jäsenmaissa ei olisi tälläkään hetkellä maksimityöaikaa. PSE yhdessä muiden ryhmien kanssa taisteli direktiiviin 48 viikkotyötunnin maksimin. Työaikadirektiivistä ei parlamentissa päästy yksimielisyyteen vaan se lähetettiin takaisin komission valmisteluun ja tulee uudelleen käsiteltäväksi seuraavalle parlamentille. Mikäli konservatiivit ja liberaalit vievät vaaleissa voiton on hyvinkin mahdollista, että suomalaisilta palkansaajilta viedään oikeus työaikakattoon ja työntekijöiden työpäivät pitenevät. Tämän puolesta ovat myös kokoomuksen ja keskustan MEPit äänestäneet.

Toinen vääntöä aiheuttanut parlamentin käsittelyssä kuluvalla kaudella ollut direktiivi on postidirektiivi. Direktiivi olisi oikeuttanut ulkomaisten firmojen harjoittavan myös suomessa palkkapolitiikkaa, jonka myötä Suomessa työskenteleville ihmisille ei olisi tarvinnut maksaa Suomen tasoista minimipalkkaa. Palkkataso olisi siis voinut jäädä vaikka kahteen euroon tunnilta. Myös tätä kokoomuksen ja keskusta konservatiivi ja liberaali ryhmien MEPit ajoivat. Onneksi sosialidemokraatit PSE ryhmänsä kanssa saivat ajettua direktiiviin kohdan, joka teki tämän mahdottomaksi ja Suomessakin työskentelevällä säilyi entinen minimipalkkataso.

Kolmas häkellyttävä tosiasia kokoomuksen MEPin saavutuksista on Piia-Noora Kaupin vetämän foorumin saavutus estää veroparatiisien sääntely ja valvonta. Tästä hyvästä hän saavutti Suomenkin mediaan tietoon tuleen palkinnon eturistiriitaisesta käytöksestä ja politiikasta, koska samalla kun hän toimi parlamentissa poliitikkona hän myös toimi lobbarina vapaalle markkinataloudelle. Kokoomuksen toinen MEPpi Eija-Riitta Korhola puolestaan on yrittänyt vesittää Euroopan Unionin ympäristötavoitteita ja päämääriä toimimalla lobbarina ydinvoimalle. ”Näin petät äänestäjäsi parhaiten” palkinto menee kuitenkin Suomen keskustalle, jonka ALDE ryhmä on Unionin innokkain maataloustukien vastustaja. Keskusta kuuluu siis ryhmään, jonka tavoitteet ovat päinvastaiset kuin sen itsensä tai äänestäjiensä. Nämä ovat vain muutamia esimerkkejä liberaalien ja konservatiivien johtamasta Unionista. Ei ihme, että usko Unioniin horjuu.

Jos kuitenkin äänestämme erilaisen parlamentin, on myös erilainen Euroopan Unioni mahdollinen. Itse toivon Unionia, joka ajaa asukkaidensa etua sekä oikeudenmukaisempaa ja tasa-arvoisempaa politiikkaa. Tahdon nähdä Unionin, joka turvaa hyvinvoinnin kaikille kansalaisilleen sekä toimii etulinjassa ilmastonmuutoksenvastaisessa taistelussa. EU voi toimia myös suunnannäyttäjänä vakaammassa ja turvallisemmassa markkinataloudessa mikäli vain haluamme. Veroparatiisien valvonta ja ulottaminen sääntelyn piiriin ovat avainasemassa tämän saavuttamiseksi, sillä kukaan ei hyödy talouskasvusta, joka valuu yksityisten yritysten ja henkilöiden taskuihin verottajan ohi. Muutos on mahdollinen ja välttämätön. Ensimmäinen askel sitä kohti on etsiä tietoa ja valita huolella ehdokkaansa parlamenttiin. Älä anna äänesi valua hukkaan!

Vapaudesta

2009-04-23T15:26:00.000+03:00

Eri ihmiset määrittelevät vapauden hyvin eri tavoin. Minulle vapaus on vapautta tehdä ja saavuttaa asioita perhetaustasta, kulttuuritaustasta tai muista taustatekijöistä riippumatta. Yhteiskunnan tehtävä on mahdollistaa yksilöiden vapaus, sillä vapautta rajoittavia mekanismeja voidaan poistaa vain yhteisesti sovittujen pelisääntöjen ja rakenteiden kautta. Demokraattinen päätöksenteko puolestaan oikeuttaa näiden rakenteiden syntymistä.

Vapaus on vapautta olla tasa-arvoinen sukupuolesta tai yhteiskunnallisesta asemasta riippumatta. Vapaus on mahdollisuutta kouluttautua ja valita itsensä näköisen tulevaisuuden. Vapautta on saada liikkua vapaasti ja puhua vapaasti. Vapautta on saada ilmaista oma mielipide ja olla myös eri mieltä yhteisesti hyväksyttyjen mielipiteiden kanssa. Vapautta on valita paikkansa yhteiskunnallisena toimijana ja vaikuttajana, järjestäytyä sekä politisoitua. Vapautta on myös tietyin säännellyin keinoin rajoittaa toisten ihmisten vapautta.

Yhteiskunta muodostuu ihmisistä ja heidän yhdessä sopimistaan rakenteista sekä säännöistä. Yksilöt voivat demokraattisen päätöksenteon kautta oikeuttaa yhteiskunnan rajoittamaan toisten yksilöiden vapautta, mikäli tämä tapahtuu yleisesti hyväksyttyjen sääntöjen ja normien puitteissa. Näin voidaan toimia siis tilanteissa, joissa yksilöt pyrkivät loukkaamaan toisten yksilöiden koskemattomuutta ja vapautta.

Yhteiskunnan legimiteetti muodostuu demokraattisesta päätöksenteosta ja järjestelmästä. Demokratia toimii vain jos ihmisillä on vapaus ilmaista mielipiteitään ja antaa vaihtoehtoja vallitseville rakenteille ja toimintatavoille. Tiedon tulee olla vapaata ja helposti saatavilla. Näistä vaihtoehdoista ihmiset valitsevat omansa ja vallitsevaksi todellisuudeksi tulee enemmistön kanta. Myös demokratiaa tulee kuitenkin rajoittaa ja vähemmistön oikeuksia kunnioittaa. Jotta demokraattinen päätöksenteko voi olla oikeutettu, tulee yhteiskunnassa vallita yleinen sopimus siitä missä puitteissa demokraattista päätöksentekoa harjoitetaan. Tämänkaltaisena sopimuksena toimii yleensä perustuslaki.

Oma vapauskäsitykseni on tietenkin subjektiivinen ja pohjautuu pitkälti omiin arvoihini ja näkemyksiini yhteiskunnasta yleensä. Hyväksyn yksilön oikeuksien rajoittamisen ja sääntelyn, koska uskon, että näin voimme taata kaikille tasa-arvoiset mahdollisuudet osallistua yhteiskunnan muodostamiseen ja tätä kautta myös sääntelystä vapautumiseen. Sääntelyllä puolestaan tarkoitan esimerkiksi tulonsiirtojärjestelmiä ja muita mekanismeja, joilla yksilöiden eroja voidaan tasata ja näin luoda hyvinvointia ja mahdollisuuksia yksilöiden vapauteen.

Tahdon antaa myös muille vapauden nähdä ja kokea vapaus toisin kuin itse sen näen.

Oikeudenmukaisen verotuksen dilemmat

2009-03-04T17:20:00.001+02:00

Oikeudenmukainen verotus on aiheena hyvinkin kiistanalainen, sillä jokainen yksilö ja poliittinen ryhmittymä muodostavat oman kantansa ja näkemyksensä oikeudenmukaisuudesta. Tähän näkemykseen vaikuttavat niin vallitseva kulttuuri kuin sosiaalinen kasvuympäristö. Juuri nämä lähtökohtaiset erot tekevät kysymyksestä ”Minkälainen verotus on oikeudenmukaista?” ongelmallisen.

Oma näkemykseni oikeudenmukaisuudesta ja oikeudenmukaisesta verotuksesta pohjautuu näihin molempiin. Suomalainen kuin pohjoismainenkin kulttuuri pohjautuvat osaltaan sekä vapaalle markkinataloudelle, että solidaariselle yhteisvastuulle ja laajalle tulonsiirtopolitiikalle. Nämä poliittisen ja kulttuurisen kentän muodostamat arvot vaikuttavat välillisesti ja välittömästi myös omaan kasvuympäristööni. Käsitykseni oikeasta ja väärästä, hyvästä ja pahasta sekä oikeudenmukaisuudesta ja epäoikeudenmukaisuudesta pohjautuvat vahvasti länsimaisen, kristillisen ja pohjoismaisen kulttuurin perimälle. Käsitykseni oikeudenmukaisuudesta linkittyy käsitykseeni yhteiskunnasta kokonaisuudessaan.

Kannatan pohjoismaista hyvinvointivaltiota. Uskon vakaasti solidaarisen verotuksen hyötyihin. Uskon, että luodessamme pohjan tasa-arvoiselle hyvinvoinnille, luomme myös pohjan sosiaalisesti ja ekologisesti kestävälle talouskehitykselle. Pohjoismainen hyvinvointi pohjautuu hyvin pitkälle yhteiskunnan yksilöiden työpanokseen. Vakaan ja kasvavan veropohjan perustana toimii laaja työllisyys. Hyvinvointipalvelut rahoitetaan pääsääntöisesti tuloverotuksella. Muu verotus toimii lähinnä tuloverotuksen täydentäjänä. Esimerkiksi pääomaverotus on kokonaisverotuksen tuotosta vain 1/70 osa. Pääomaverotuksen keveyttä selitetään usein sen työpaikkoja synnyttävällä vaikutuksella. Tosiasiassa kuitenkin suurimmat työllistäjät ovat julkinen sektori sekä pienet ja keskisuuret yritykset, joista iso osa ei ikinä pääse hyödyntämään kevyen pääomaverotuksen mahdollisuutta. Tämänkaltaisen matalan pääomaverotuksen vaihtoehtoina ovat korkea työnverotus tai heikkenevät hyvinvointipalvelut. Onko tämä oikeudenmukaista ja ennen kaikkea työntekoon kannustavaa?

Suomalaisella poliittisella kentällä on jo pitkään vallinnut käsitys tuloverotuksen keventämisestä. Mielestäni suunta on oikea. Kuitenkin samalla on myös pyritty keventämään kulutus-, perintö- ja pääomaverotusta. Veronkevennykset ovat osittain mahdollistaneet yleisesti positiivinen talouskehitys ja taloudellinen nousukausi, jolloin myös alenevalla verotuksella on kyetty suhteessa keräämään entistäkin suurempi verokertymä. Vasta laskusuhdanteessa joudumme todella tämänkaltaisen verokehityksen haasteiden eteen. Yhä useammilla kunnilla on ongelmia järjestää edes lakisääteisiä peruspalveluita. Tämä johtuu osittain väestörakenteen kehityksestä, mutta myös kuntien ja valtion sulaneesta veropohjasta. Työttömyys asettaa julkiselle sektorille lisääntyviä palveluvaateita sekä tulopohjan haasteita. Valtio ja kunnat ovat joutuneet globaalin talouskehityksen uhreina erittäin vaikeiden päätösten eteen. Kunnat joutuvat mitä suurimmalla todennäköisyydellä nostamaan jälleen reippaasti kunnallisverotustaan kun taas valtio tuntuu jatkavat nousukauden veropolitiikkaansa. Suomen kansalaisia kuormitetaan miljardien velalla, koska hallitus elvyttää pääasiassa toteuttamalla veronkevennyksiä. Tämänkaltaisen talouspolitiikan elvyttävät vaikutukset jäävät nähtäväksi. Yksi asia kuitenkin on varma. Velka ei ikinä ole halpaa!

Oikeudenmukainen verotus on mahdollista kansallisvaltion tasolla, koska oikeudenmukaisuuden perustan päättävät äänestäjät. Poliittisilla puolueilla on yhä huomattavia eroja etenkin veropolitiikassa. Vaikeampi kysymys lienee, että haluammeko globaalia ja kansainvälistä oikeudenmukaisuutta. Kuinka suopeita suomalaiset olisivat ajatukselle avokätisistä kansainvälisistä tulonsiirroista? Suhtautuminen olisi todennäköisesti tympeä ja tämänkaltaista järjestelmää pidettäisiin varmaan hyvinkin epäoikeudenmukaisena. Verotuksen oikeudenmukaisuuden käsitys on siis suorassa suhteessa yleiselle käsitykselle oikeudenmukaisuudesta. Tyydymmekö vain pohjoismaiseen ja länsimaiseen hyvinvointiin vai uskallammeko vaatia kansallisrajat ylittävää oikeudenmukaisuutta? Mielestäni Euroopan unioni on juuri tämänkaltainen kansalliset rajat ylittävä hyvinvointieroja tasaava organisaatio, jonka lähtökohtana on alusta pitäen ollut Euroopan taloudellisen vakauden ja kasvun lisääminen yhteistyön keinoin. Tämä jakaa, jopa pohjoismaista laajaa ja solidaarista hyvinvointiyhteiskuntaa kannattavat yksilöt hyvinkin erilaisten näkemysten piiriin. Taloudellisessa taantumassa ja lamassa kansallisvaltioiden intressit korostuvat entisestään, kuten muun muassa Ranskassa on viimeaikaiseen kehitykseen viitaten käynyt. Protektionismi on uhka Euroopan unionille ja talousliitolle, mutta myös toiveille globaalista hyvinvoinnista. Oikeudenmukaisuus ei missään nimessä ole yksiselitteistä. On täysin ymmärrettävää yrittää suojella omia kansalaisiaan suhteessa muuhun maailmaan. Olemmeko ikinä kykeneväisiä maailmanlaajuiseen hyvinvointiin ja yhteistyöhön globaalien ongelmien ratkaisemiseksi? Toivottavasti, sillä en näe muuta vaihtoehtoa kansainvälisten haasteiden voittamiseksi.

Pohdinnan käynnistäjänä toimi Kalevi Sorsa- säätiön perjantaiyliopisto 27.2, jossa käsiteltiin oikeudenmukaista verotusta.

Tampereen mielenosoitukseen osallistui yli 500 henkeä

2009-02-20T16:10:00.003+02:00

(Julkaistu kansanlehti.fi sivustolla 20.2.2009)

Tampereella osoitettiin torstaina mieltä uutta yliopistolakia vastaan yli 500 henkilön voimin. Mielenosoitukseen osallistui Tampereen yliopiston opiskelijoita, henkilökuntaa sekä muita asiasta kiinnostuneita kuten entisiä opiskelijoita.

Toimiva yliopisto -verkosto kokosi rivejään jo pari tuntia ennen varsinaisen mielenosoituksen alkua. Mielenosoittajat kokoontuivat Tampereen yliopiston aulaan nostattamaan yhteishenkeä ja keskustelemaan yliopistojen tilasta ja tulevaisuudesta. Kulkue lähti liikkeelle kahdelta yliopiston päätalon edestä ja marssi Yliopistonkatua, Itsenäisyydenkatua ja Hämeenkatua pitkin keskustorille mielenosoitukseen. Marssia tahdittivat äänekkäät huudot kuten ”Itsenäinen vapaa! Tieteen laadun takaa!” ja ”Uudistus uusiksi!” sekä ”Sivistys vai markkinat!”.

Keskustorille oli järjestetty avoin tila, jossa kaikilla oli mahdollisuus kertoa oma näkemyksensä yliopistouudistuksesta ja lähettää terveisensä opetusministeriölle. Puheenvuorot vaihtelivat kiihkeästä kritisoinnista diplomaattisiin pohdintoihin. Lakiuudistusta arvosteltiin etenkin epädemokraattisesta valmistelusta sekä opiskelijoiden ja henkilökunnan asemaa heikentävistä muutoksista. Nykymuotoista lakiuudistusta ei selvästikään olla valmiita hyväksymään!

Yliopistot ja opiskelijat kokevat, ettei heitä haluta kuunnella tämän lain valmistelussa. Onko demokratiasta kehittymässä eduskunnan enemmistön diktatuuri ja pienen eliitin vallankäytön väline vai keskusteleva ja kuunteleva kansanvalta, jota toteutetaan edustuksellisen demokratian keinoin? Tuntuu käsittämättömältä, että tämän päivän Suomessa puolueet ovat niin tuudittautuneita omaan valta-asemaansa, etteivät kykene enää kuuntelemaan kansan ääntä. On lohdullista, että tätä lakia vastustetaan. Meitä on kuunneltava!

Kylttien ja banderollien satoa:

Haista uusliberalismi!

Nyt perustutkimusta – 50 %

Autonomia = Itsemääräämisoikeus

Aleopisto – Johan nyt on markkinat!

Haluatko ostaa kritiikkiä?

Autonomiaa ilman päätösvaltaa?!

Valta kuuluu meille!

Kapina ja yleislakko nyt!

Raha ei korvaa totuutta!

Lisää tietoa aiheesta:
http://toimivayliopisto.wordpress.com/
http://opiskelijatoiminta.net/

Adressi yliopistolakiuudistusta vastaan:
http://opiskelijatoiminta.net/adressi/

Mielenosoitus uutta yliopistolakia vastaan 19.2.2009

2009-02-17T21:40:00.002+02:00

Tampereen yliopiston opiskelijat järjestävät mielenosoituksen uutta yliopistolakia vastaan torstaina 19. helmikuuta. Samaan aikaan vastaava mielenosoitus järjestetään ainakin Helsingissä ja Joensuussa. Kulkue lähtee liikkeelle Tampereen yliopistolta klo 14.00 ja kulkee Yliopistonkadun, Itsenäisyydenkadun ja Hämeenkadun kautta keskustorille mielenosoitukseen.

Toimiva yliopisto- verkosto kutsui koolle viime torstaina 12. helmikuuta joukkokokouksen. Kokoukseen osallistui ainakin 200 opiskelijaa sekä yliopiston henkilökuntaa.

Joukkokokouksen keskustelusta nousi yksi teema ylitse muiden. Yliopistolaiset ihmettelevät lain valmistelijoiden halua olla kuuntelematta asiantuntijoiden antamaa asiallista kritiikkiä sekä kokevat lain valmistelun epädemokraattiseksi ja jopa salailevaksi. Emme voi käsittää miksi opetusministeriö ei halua hyödyntää opiskelijoiden ja henkilöstön ammattitaitoa uudistuksessa. Kyseessä ei ole pelko uudistuksesta tai uudistuksen synnyttämä muutosvastarinta vaan aito huoli suunnasta, johon Suomen yliopistoja ollaan viemässä.

Opiskelijat ilmaisevat huolensa sivistyksen arvosta ja yliopistojen autonomian säilymisestä torstain mielenosoituksessa. Kaikki mielenosoitukseen osallistuvat kokevat yliopistouudistuksen omista lähtökohdistaan ja mielestämme on tärkeää, että kaikki saavat ilmaista oman mielipiteensä laista ja sen valmistelusta.

Toivottavasti pääset paikalle ilmaisemaan oman mielipiteesi!

Lisää tietoa aiheesta:
http://toimivayliopisto.wordpress.com/
http://opiskelijatoiminta.net/

Kirjaesittely

2009-02-17T21:25:00.006+02:00

(Julkaistu kansanlehti.fi sivustolla 13.2.2009)

Mikä vasemmistoa vaivaa?
Tommi Uschanov

Kirjassaan Mikä vasemmistoa vaivaa? Uschanov käsittelee vasemmistoideologian ja vasemmistopuolueiden nykytilaa ja näiden ilmeistäkin kriisiä. Aihetta tarkastellaan yhdeksän väittämän kautta, joilla pyritään konkreettisestikin osoittamaan juuri niitä kriittisiä painopisteitä, joilla vasemmisto on onnistunut ryvettämään kuvaansa sekä epäonnistunut luomaan mielikuvan ideologiansa ja toimintansa ei vain oikeutuksesta, vaan myös pätevyydestä. Kirjan pohdinnat eivät jää kuitenkaan yksipuoliseen sosialidemokratian ja vasemmistolaisuuden mollaamiseen, vaan syventyvät myös ajattelemaan todellisia vaihtoehtoja, millä tavoin nämä epäonnistumiset olisi mahdollista kääntää hyödyksi.

Uschanov ilmaisee jo pamflettinsa ensimmäisillä sivuilla riippumattomuutensa mistään puolueesta, mutta tunnustaa kuitenkin katsovan todellisuutta enemmän vasemmalta kuin oikealta. Ehkäpä juuri tämä riippumattomuus mahdollistaa vasemmistolaisuuden tarkastelun kokonaisuudessaan sekä vahvuuksineen, että heikkouksineen. Kirjassa tarkastellaan suomalaisten vasemmistopuolueiden kuten vasemmistoliiton, sosiaalidemokraattien ja kommunistien toimintaa, mutta myös vasemmistolaisuutta ja sosialidemokratiaa suurempina aatesuuntauksina Euroopassa ja koko maailmassa. Vasemmistolaisuutta ilmiönä tarkastellaan ennen kaikkea sen nykyisyyden tilassa, vaikka tuodaan runsaastikin historiallista ainesta tuon tarkastelun tueksi.

Kirjan lopussa Uschanov antaa viisitoista esimerkkiä, kuinka käyttää tosiasioita vasemmistolaisesti. Poimintona näistä viidestätoista esimerkistä voidaan nostaa vaikkapa seuraavanlainen väittämä ja esimerkki siitä kuinka vasemmisto voi väittämään vastatessaan hyödyntää tosiasioita. Uschanov kirjoittaa seuraavaa:

”Työnteon on aina oltava kannattavaa.”

Nykyään Suomessa on kannattavaa omistaminen ja toisten kokoamien omaisuuksien periminen, ei työnteko. Mutta jos työnteon on kirjaimellisesti aina oltava kannattavaa, silloin joudutaan tekemään verojärjestelmään muutoksia, jotka varmasti olisivat kauhistus useimmille niistä, jotka tätä mantraa nykyään koko ajan hokevat. Ensinnäkin pääomatulojen veroprosenttia tulisi nostaa nykyisestä niin, että se olisi ei vain sama kuin palkkatulojen prosentti, vaan korkeampi kuin se. Lisäksi päälle pitäisi vielä lätkäistä marginaalivero, joka suurenisi sitä mukaa, mitä suurempi prosenttiosuus henkilön kokonaistuloista on pääomatuloa ja mitä pienempi osuus palkkatuloa. Se, etteivät hokijat kannata mitään tällaiseen vivahtavaakaan, osoittaa, että he tarkoittavat todellisuudessa hokemallaan jotakin aivan muuta; todennäköisesti jotakin sellaista kuin ”köyhät täytyy pakottaa tekemään työtä leipänsä edestä, rikkailla ei ole niin väliä”.

Mikä vasemmistoa vaivaa? on tarkkanäköinen kuvaus vasemmiston nykytilasta sekä sen tuhoutumisen tai kehittymisen mahdollisuuksista. Jokaisen vasemmistopuolueen jäsenen ja vasemmistoideologiaa kannattavan henkilön, on syytä lukea tämä teos. Jo siitäkin syystä, että meidän on osattava olla kriittisiä omille toimillemme, mutta ennen kaikkea siitä syystä, että on meidän vastuullamme mihin suuntaan vasemmiston tie kulkee.

Lähde:
Uschanov Tommi, Mikä vasemmistoa vaivaa? (Jyväskylä: Gummerus kirjapaino Oy, 2008)

Tee palvelus itsellesi – ole positiivinen!

2009-01-14T14:26:00.003+02:00

Suomalaisessa yhteiskunnassa on pitkään leijunut negatiivisuuden ja pessimistisyyden ilmapiiri. Kuinka paljon voisimmekaan saada aikaan, jos olisimme ripauksen positiivisempia arkisessa elämässämme. Tämä kirjoitus on ylistys positiivisuutta ja kaikkia positiivisen elämänasenteen omaavia ihmisiä kohtaan.

Positiivisuudesta on monenlaista hyötyä. Esimerkiksi työelämässä törmää jatkuvasti ihmisiin, jotka ovat kyllästyneitä ja voipuneita työhönsä. Tämä on kaikin puolin ymmärrettävää, onhan työelämä jatkuvassa muutoksessa ja paineet sekä kilpailuhenkisyys lisääntyneet. Kuitenkin on työ minkälaista tahansa, uskallan väittää, että omalla asenteellaan siitä voi tehdä, joko paljon pahempaa tai parempaa. Kun tyytymättömyys omaan työhön vaikuttaa negatiivisesti koko elämään, on aika tehdä asialle jotain. Liian usein vaihtoehtona on piehtaroiminen itseinhossa ja säälissä. Tämän sijaan voit toimia päinvastoin. Nähdä mahdollisuuksia ja uusia haasteita, joko omassa työssäsi tai aivan uudessa työssä, johon ehkä hakisit, jos vain löytäisit rohkeutta yrittää. Sinä päätät annatko itsesi ja läheistesi olla onnellisia!

Olen itsekin taipuvainen negatiivisuuteen. Kuitenkaan maailmassa ei voi saavuttaa mitään asennoitumalla kaikkeen nihkeän pessimistisesti. Haluni vaikuttaa asioihin ja uskoa parempaan huomiseen on tehnyt minusta väkisinkin yltiöpositiivisen. Suuret haasteet kuten ilmastonmuutos, väestön räjähdysmäinen kasvu, talouden taantuma, puhtaan juomaveden puute ja maailmalla vellovat väkivaltaisuudet ovat saaneet oloni useasti apeaksi ja kiukkuiseksi, vihaamaan ihmiskuntaa ja sen haluttomuutta tehdä hyvää. Maailmassa on myös paljon hyvää, lukuisia ihmisiä, jotka puurtavat päivittäin paremman huomisen toivossa.

Voin siis valita käperrynkö valittamaan maailman kammottavuutta kotiini ja täyttämään aivoni mitäänsanomattomalla roskalla, jota media ja viihdeteollisuus kylvävät länsimaisen kulutushysterian ylläpitämiseksi. Vai lähtisinkö ulos kohtaamaan ongelmat, joita uskon yhteiskunnan omaavan?

Uskon voivani vaikuttaa maailmaan ja läheisiini ympärilläni vaikuttamalla itseeni ja omaan ajatusmaailmaani. Olen päättänyt muuttaa käyttäytymistäni ja elämäntapojani. Yksityisautoilu on saanut jäädä jo jokin aika sitten, liharuoka vaihtunut kasviksiin, tehotuotanto vaihtunut luomuun, kuluttaminen vaihtunut kierrättämiseen ja valittaminen vaihtunut tekemiseen.

Liian usein kuulee sanottavan, etteivät yksilön valinnat vaikuta maailman kulkuun mitenkään. Tämä väittämä on virheellinen, sillä jokaisen teot ja kulutustottumukset vaikuttavat paljonkin ympäristöömme. Jos edes osa ihmisistä päättää vaihtaa vihreään sähköön näkyy tämä välittömästi kysynnän kasvuna ja saa aikaan tarjonnan kysynnälle. Tuotteilla joilla puolestaan ei ole kysyntää ei ole järkevää olla tarjontaakaan. Jos sinä päätät mennä vaihtoehtoisella kulkuneuvolla lentokoneen sijaan ja myös muut ympärilläsi päättävät samoin lentokone ei lähde lennolleen. Älä siis aliarvioi yksilön valinnan voimaa markkinoiden maailmassa.

Sinä voit päättää omasta puolestasi, joten tee oikea päätös jo tänään. Ole positiivinen, usko itseesi ja maailman hyvyyteen. Naisten äänioikeus, demokratia, maksuton koulutus ja terveydenhuolto sekä otsonikerroksen tuhoutumisen estäminen ovat kaikki olleet aikoinaan mahdottomilta tuntuvia ajatuksia. Negatiivisuudella ei voi saavuttaa mitään. Positiivisuudella voimme muuttaa maailmaa. Pettymyksiin voi joko kompastua tai niistä voi oppia. Yhdessä ja yksin teemme nykypäivän uhkista historiaa, rauhaa ja rakkautta!

Kunnallista työttömyyspolitiikkaa

2008-08-06T19:05:00.005+03:00

Kunnat leikkaavat jatkuvasti varoja sosiaali- ja terveydenhuollon sektoreilta. Leikkaukset eivät aina ole rahavirtojen vähennyksiä vaan myös riittämättömiä korotuksia. Kulut kasvavat hurjaa vauhtia kun taas budjetointi laahaa vielä 2000-luvun alun tuntumassa.

Kunnan menoista noin puolet koostuu henkilöstön palkoista. Palkkataso puolestaan on huomattavasti heikompi kuin yksityisellä sektorilla. Julkisella puolella työ on usein erittäin haastavaa ja pätkätyöläisyyttä on huomattavasti enemmän kuin laki sallisi. Silti asiaan ei nähtävästikään ole tulossa muutosta. Tämä ei sovi kuvaan jossa tulevaisuutta uhkaa mittava työvoimapula julkisella sektorilla. Erilaiset kampanjat kuntien ja valtion työimagon kohentamiseksi valuvat täysin hukkaan jos todellisuus on viisi kahden kuukauden pätkätyötä putkeen ja palkkataso paripiirua vähemmän kuin yksityisellä puolella. Resurssien kohdentaminen pois hyvinvointipalveluista saa miettimään kenen pussiin verovaroja oikein kohdennetaankaan.

Tarpeellisen työvoiman palkkaamiseen tarvitaan rahaa. Rahaa ei kuitenkaan olla valmiita antamaan. Kunnallinen taloustilanne on vielä tänäkin päivänä heikohko verrattuna lamaa edeltävään aikaan. Valtio puolestaan on noussut jaloilleen sysättyään laman rahalliset menetykset kuntien ja yksittäisten kansalaisten harteille. Valtio ei silti ole valmis vastaamaan kuntien sekä kuntien asukkaiden ja työntekijöiden hätähuutoon ja tukemaan sosiaali- ja terveydenhuollon mittavaa resurssipulaa omasta kassastaan.

Nyt olisi aika katsoa tulevaisuuteen ja kohdata sen haasteet ennen kuin olemme kansallisen katastrofin partaalla. Suurten ikäluokkien eläkkeelle jääminen tuskin on yllätys kenellekään. Silti tämän päivän pelokkaat poliitikot eivät ole valmiita tekemään oikeita ratkaisuja tilanteen kohtaamiseksi. Vai onko tämäkin yksi niistä asioista ilmastonmuutoksen rinnalla johon jälkipolvilla odotetaan olevan valmiit vastaukset.

Vihdoinkin

2008-08-01T10:35:00.008+03:00

Opiskelijoiden asema yhteiskunnassamme on edelleen hirvitys opintotuen korotuksesta huolimatta. Eräs epäoikeudenmukaisin opiskelijoihin kohdistuva syrjinnän muoto on puolison tulojen vaikuttaminen opiskelijan asumistukeen. Hupaisinta koko asiassa on, että samassa taloudessa asuva luokitellaan automaattisesti elatusvelvolliseksi. Tämä on aiheuttanut paljon hankaluuksia niin parisuhteissa kuin kimppa-asumisessakin. KELA vaatii todisteita siitä, että samassa asunnossa asuvat henkilöt eivät elä parisuhteessa tai, että samassa asunnossa asuvan kumppanin tulot eivät ylitä (n.) 15 000 €, jotta täysi asumistuki voidaan myöntää.

Muutoksen virettä on kuitenkin ilmassa. Helsingin Sanomat (1/8/2008) uutisoi kulttuuri- ja urheiluministeri Stefan Wallinin (RKP) haluavan lopettaa tarveharkinnan asumislisää jaettaessa. Wallinin mielestä asuinkumppanusten suhteen luonteen urkkiminen loukkaa yksityisyyttä ja aiheuttaa suunnatonta harmia kämppäkaverussuhteessa eläville.

Tämä on alku ja toivottavasti Wallin saa äänensä kuuluviin budjettiriihessä. Ehkäpä jossain vaiheessa päästään pisteeseen, jossa edes avosuhteessa elävän opiskelijan asumistukeen eivät kumppanin tulot vaikuta. Sitä odotellessa...

Energiatehokkuus realismia vai idealismia?

2008-07-27T14:42:00.008+03:00

(Julkaistu Aamulehdessä 29. Heinäkuuta 2008)

Suomi kuluttaa massiivisesti energiaa vuosittain. Määrä on pieni verrattuna vaikkapa maailman johtaviin teollisuusmaihin, mutta henkilötasolla Suomi keikkuu aivan kärjen tuntumassa energiankulutuksellaan. Energiaa menee kaikkeen. Suomessa iso siivu vuoden energiasta kuluu pohjoisten olojemme inhimillistämiseen muun muassa lämmitykseen. Teollisuuden osuus energiapotista on myös merkittävä. Silti kulutamme yhden ydinvoimalan verran turhaa energiaa vuosittain.

Mistä tämmöinen määrä energiaa sitten syntyy? Henkilökohtaisista valinnoistamme tietenkin. Turhaa energiaa kuluu aina kun valot jäävät päälle, hehkulamppujen käytöstä energialamppujen sijaan, laturin jättämisestä pistokkeeseen, henkilöautolla kulkemisesta julkisenliikenteen sijaan, sähkölämmityksestä ja öljylämmityksestä maalämmön sijaan, kierrättämättömyydestä, valotaideteoksista sekä tietokoneen alituisesta käytöstä. Tässä vain muutama esimerkki energiahukasta jonka henkilökohtaisilla valinnoillamme aiheutamme.

Miten sitten pääsemme eroon yhdestä ydinvoimalasta? Viherpiipertäjäksi ei tarvitse heittäytyä vaan riittää että päivittäin pyrkii edes yhteen energiaa säästävään tekoon. Kulkee vaikkapa kävellen töihin auton sijasta tai käyttää kangaskasseja ruokaostosten kantamiseen tai valitsee ekologisen lämmitystavan asumiseensa. Keinoja on yhtä monia kuin henkilöitäkin. Eikä muutos parempaan edes ole vaikeaa.

Julkinen sektori voi helpottaa siirtymistä ekologisempaan elämään tukemalla näitä henkilökohtaisia valintoja. Valtion tasolla voidaan tehdä muun muassa veroratkaisuja joilla tuetaan ympäristöystävällisten energiamuotojen hankkimiseen ja kunnallisella tasolla voidaan taata asukkaille kierrätystehokkaat jätteenlajittelupisteen lähelle asuinpaikkaa. Turhan energian syntyä pitää ehkäistä, mutta myös valmiina olevaa energiaa tulee hyödyntää tehokkaammin. Meillä itsellämme on avaimet maapallon ja jälkipolviemme tulevaisuuteen. Sen onko tämä realismia vai idealismia päättää jokainen meistä päivittäisessä elämässään.

Suomi uudistuu, vai uudistuuko?

2008-07-14T13:42:00.002+03:00

(Julkaistu Uutispäivä Demarissa 29. Heinäkuuta 2008)

Suomalainen hallintojärjestelmä koetaan usein byrokraattiseksi, hitaaksi, tehottomaksi ja uudistustarpeiseksi. Monilla hallinnonaloilla kuvaus on varmasti paikkansapitävä karkeasta jaottelusta huolimatta. Uudistuksen rattaat pannaan Suomessa pyörimään hitaasti, mutta varmasti ja uudistuksen kierteessä ollaan valmiit uudistamaan kaikki mikä tielle vain osuu. Tarvetta uudistukseen ei aina ole ja vahingossa tullaan usein uudistamaan jo hyvinkin toimineet järjestelmät. Uudistusta myös ruokkii uudistuksen halu, on uudistus tarpeellinen tai ei. Huomionarvoista lienee myös muistaa, että uudistus voi viedä aivan päinvastaiseen suuntaan kuin on ollut tarkoitus ja näin uudistuksella voi olla mitä katastrofaalisimmat seuraukset.

Nykyinen uudistuksen suunta näyttää valitettavasti kulkevan taaksepäin. Esimerkkeinä voidaan vaikkapa nostaa innovaatioyliopiston kirvoittama yliopistojen hallinnon uudistusprojekti. Ensin on rakennuttu Suomesta tasa-arvoinen, keskiluokkainen ja solidaarinen yhteiskunta, jossa jokaisella on mahdollisuus kouluttautua ja kehittyä. Nyt nähdään uudistustarve yliopistojen vanhoillisessa sivistävässä opiskelukulttuurissa. Tilalle halutaan luoda markkinavetoinen, maailmanluokan innovaatiokeskitysleiri, josta valmistuu kapitalistisen maailmanjärjestyksen vannoutuneita kuulijoita. Innovaatiot pusketaan läpi väkipakolla, jolloin todellisille heräämisille ja keksinnöille tuskin jää sijaa. Yhteistyöstä tehdään pakollista, välttämätöntä selviytymisen kannalta, sillä ilman yliopisto-yritys-yhteistyötä ei rahaa tipu. Yliopistokentässä aivan varmana löytyy sijaa uudistuksille. Meneillään oleva uudistus kuitenkin on yksi niistä monista aivan takaperoisista uudistuksista, joista jää vain märkä läntti jäljelle ja paha mieli.

Toinen vallan kummallinen uudistus on meneillään aivan kotinurkillani, missäs muuallakaan kuin TILTU- Tampereella. Tilaaja-tuottaja-malli eli TILTU- malli on kovaa huutoa hallinnon keskeisillä toimialoilla. Täällä Tampereella kaikilla hallinnon aloilla, on siitä hyötyä tai haittaa. Tilaaja-tuottaja-mallin keskeisin ominaisuus lienee tilaaja osapuolen erottaminen tuottaja osapuolesta. Tampereella tilaajan pestiä hoitavat Tilaajalautakunnat ja tuottajapuolella homma hoituu Johtoryhmien alaisuudessa. Mallin myötä myös muut markkinaehtoiset toimintatavat ovat vallanneet jalansijaa hallinnon monimutkaisessa ja byrokratisoituneessa toimintaympäristössä. Tarkoituksena on ollut purkaa juuri tätä byrokratisoitunutta hallintokulttuuria. Todellisuudessa TILTU- mallin myötä byrokratian määrä on moninkertaistunut. Kukaan ei näytä tietävät mitä tekee tai kenen alaisuudessa.

Toimintatapauudistusten myötä on otettu käyttöön monenmoisia tehokkuusmittareita. Näillä mittareilla mitataan tuotettaisiinko vaikkapa terveyspalvelut halvemmalla ulkopuolisilla tuottajilla kuin kunnan olmilla julkisilla tuottajilla. Kilpailutuksella pyritään tehokkuuteen ja säästöihin. Todellisuudessa kilpailutusosaaminen on lasten kengissä. Tästä johtuen kaikkeen tuppaa nyt menemään enemmän aikaa ja rahaa. Valitettavaa on myös palveluiden laadun heitteleminen hyvän ja hyvin huonon välillä. Mutta kukapa voisi odottaa tuiki tavallisilla luottamushenkilöillä olevan osaamista kilpailuttaa, saatikka tehdä sopimuksia eri tuottajien kanssa. Sopimusohjauksella kun on entistä suurempi rooli Tampereen kaupungin kilpailutusviidakossa. Sopimusten tekoon ei yksinkertaisesti nykyinen osaaminen riitä. Osa sopimuksista on myös laadittu muotoon, että niitä on erittäin vaikea purkaa.

Tehokkuusmittareiden kylmien neonvalojen alla ei yksittäisen työntekijän arki ole nannaa. Henkilöstöltä puristetaan tulevaisuudessa enemmän kuin ikinä ennen on puristettu. Enemmän tulosta pienemmällä budjetilla ja heikommalla henkilöstömäärällä. Henkilöstön ahdinkoon hallinnon byrokratisoituessa ei ole löytynyt ratkaisua. Sairaus poissaolot ovat lisääntyneet hälyttävästi ja samalla kustannukset automaattisesti kasvaneet. Loput työkykeneväiset harhailevat loppuun palamisen kuilun reunoilla.

TILTU- mallin tehokkuustuoksinassa on unohdettu monia muita erittäin tärkeitä kaupungin velvollisuuksia ja arvoja, etunenässä ympäristöarvot. Tampereen kaupungin pyykit kun tätä nykyä pesetetään Virossa. Ekologista? Tuskin. Kilpailutuksella saatiin halvin tuottaja, mutta muut kriteerit sitten unohdettiinkin. Kriteerit kuten ympäristövastuu, sillä kuljetuksista tahtoo syntyä melkoiset määrät hiilidioksidipäästöjä. Toinen mainitsemisen arvoinen seikka on laatu ja kyseisellä pyykkifirmalla se on jäänyt huomioimatta ja pyykit useasti palautuneet epäilyttävän ruskeina takaisin. Mutta mitäs siitä kun halvalla lähtee.

Yksityistäminen ja ulkoistaminen ovat keskeisiä termejä TILTU- sanakirjassa. Julkiset palvelut tuotetaan entistä useammin yksityisillä tuottajilla. Kilpailutusta ja muita markkinaehtoisia toimintatapoja on toki jo käytetty kauan hyödyksi julkisella sektorilla. Esimerkiksi rakennustöissä yksityisiä tuottajia on käytetty iät ajat ja aivan perustellusti. Sosiaali- ja hyvinvointivointialoilla joissa ihmisen hyvinvoinnin tulisi olla keskiössä markkinasuuntautuneet mallit taas soveltuvat heikosti. Erilaiset tuloksellisuusmittarit kun eivät kerro todellisuutta vaikkapa terveydenhuollon tilasta. Sosiaali- ja terveyspalveluissa laadun tulisi olla tärkein kriteeri ja muun muassa terveydenhuollon ja sairaalapalveluiden toimivuudesta kertoo ihmisten terveydentila hoidon jälkeen, eikä se kuinka monta potilasta lääkäri on hoitanut tunnin sisällä.

Kyseenalaista on myös niin kutsutun uudistuksen tarve. Suomen terveydenhuolto kun on jo maailman tehokkainta. Pienillä resursseilla saadaan suhteellisen laadukasta hoitoa. Hyvinvointi on laskussa ja ainoa kasvun kenttä Tampereen TILTU- mallissa näyttää olevan ”poliittisen eliitin” kerskailevan tärkeyden lisääntyminen. Kyllä me täällä Tampereella ollaan jälleen niin edistyksellisiä.

Uudistetaanpa sitten yliopistoja tai kunnallista hallintojärjestelmää on syytä muistaa miksi uudistukseen alun perin lähdettiin. Täytyy tarkastella uudistetaanko tarpeesta vai tarpeetta. Ensin täytyisi olla ongelma ja sitten uudistuksen kautta löytää siihen ratkaisu. Uudistus uudistuksen tähden vie joukkiota juuri siihen väärään suuntaan mistä alun perin haluttiin pois. Joskus uudistus viedään oikeaan suuntaan, mutta pilataan yleistyksellä tai jätetään huomioimatta uudistuksen tarvitsema aika ja resurssit. Jospa nyt vaan pyrittäisiin rakentamaan Suomea eikä murentamaan sitä!

Sivistysyliopisto - R.I.P.

2008-07-14T11:05:00.001+03:00

(Julkaistu Aviisissa 8. toukokuuta 2008)

Yliopistojärjestelmä on muutoksen kourissa. Hallitus on muuttamassa yliopistojen rahoitusta ja rakenteita. Avointa ja julkista keskustelua ei ole liiemmin käyty. Korkeakoulupolitiikka suuntaa katseensa markkinoihin ja huhu yliopistolaitoksen yksityistämisestä velloo oppositiopuolueiden riveissä. Keskustelua tarvitaan ja sen aika on nyt!

Korkeakoulukenttää on kohahduttanut viimeaikainen keskustelu tai nimenomaan sen puuttuminen yliopistouudistuksesta ja etenkin yliopistojen rakenne muutoksesta sekä uudenlaisesta rahoitusmallista. Keskustelua kirvoittaa etenkin ns. Innovaatioyliopistohanke, joka yhdistää Teknillisen korkeakoulun, Helsingin kauppakorkeakoulun sekä Taideteollisen korkeakoulun. Rahoitusta innovaatioyliopistolle on luvassa 500 miljoonaa euroa jos ulkopuolista rahoitusta kyetään hankkimaan 200 miljoonan euron edestä. Myös muille yliopistoille on luvattu lisärahoitusta samassa suhteessa eli valtio rahoittaa yliopistoja viisi seitsemäsosaa jos yksityisiltä rahoittajilta onnistutaan hankkimaan kaksi seitsemäsosaa.

Rahoitusmallin tueksi on kuitenkin kaavailtu yliopistojen siirtymistä säätiöpohjaiseen hallintomalliin. Säätiöyliopiston hallitus koostuu ulkopuolisista jäsenistä eli käytännössä rahoittajista. Mitä tämänkaltainen ulkopuolinen kontrolli ja ohjaus yliopistojen tulevaisuuden kannalta sitten merkitsevät? Jos rahoittajat päättävät toiminnan mm. opetuksen ja tieteellisen tutkimuksen linjauksista yliopistoissa uhkakuvina ovat yliopistojen itsehallinnon murtuminen ja tieteen autonomisuuden katoaminen. Eräänä kysymyksenä herää myös ulkopuolisten toimijoiden taito ja osaaminen näiden strategisten linjausten luomisesta. Päätöksentekoa ei voida vieraannuttaa asianomaisista yliopistojen henkilöstöstä ja opiskelijoista. Tämä johtaa väistämättä opetuksen laadun, tasa-arvoisuuden sekä tieteen kehittämisen laiminlyömiseen.

Itse rahoitusmallikin saa kritiikkiä osakseen. Onko todellakin mahdollista sitouttaa yliopistojen rahoitus talouselämän kehitykseen? Entä onko ulkopuolisilla rahoittajilla resursseja yliopistojen jatkuvaan rahoittamiseen kun jopa innovaatioyliopiston 200 miljoonan euron potin keräys tuottaa ongelmia? Yliopistojen rahoitusta ollaan yksityistämässä puutteellisin perustein. Vaikka yksityinen rahoitus suuntautuisi yliopistoille kokonaisuudessaan, niin yksityinen säätiömalli mahdollistaa rahoittajien tarkemman resurssien ohjauksen yliopiston sisällä. Humanistisilla aloilla on täysin mahdotonta olettaa, että yksityiset rahoittajat tukevat alan kehitystä siinä missä vaikkapa kaupallisia aloja. Yliopistoilla ja tieteenaloilla joilla ei ole mahdollista saada yksityistä rahoitusta on pelko jäädä vaille myös valtion lisärahoitusta.

Tarve lisärahoitukseen ei katoa ennen kuin yliopistojen perusrahoitus saadaan kuntoon. Hallitus on luvannut 80 miljoonan euron lisäyksen yliopistojen perusrahoitukseen samalla kun innovaatioyliopiston rahoitusta kasvatetaan 100 miljoonalla eurolla. Perusrahoituksen lisäys on kuitenkin riittämätön otettaessa kustannuskehitys huomioon. Huomio tulisikin kiinnittää nimenomaan perusrahoituksen kasvattamiseen julkisella rahoituksella eikä lisärahoitukseen yksityisin varoin.

Hallitus on radikaalisti muuttamassa yliopistojärjestelmän rakenteita markkinavetoiseen suuntaan heikoin perustein. Kehitys viittaa siihen, että yliopistot eriarvoistuvat ja tieteen autonomia on mennyttä. Tätä kaikkea värittää avoimen ja läpinäkyvän julkisen keskustelun puute. Suomen opetus on korkeatasoista, tasa-arvoista ja universaalia. Tämänkaltaisena se tulee myös säilyttää!

Sivistysyliopisto – R.I.P.

Neljä vuodenaikaa

2008-07-14T10:48:00.002+03:00

(Julkaistu Solidissa 1/2008)

Neljä vuodenaikaa on hallinnut kuvaa Suomalaisesta kuten koko pohjoisen pallonpuoliskon luonnosta. Kesää seuraa syksy, jota seuraa talvi, sitten kevät ja jälleen kesä. Onko luonto sellaisena kuin sen tunnemme katoamassa? Vuoden 2007 ja 2008 välinen talvi on ollut vain muisto entisaikojen lumihangista ja pakkasesta. Tänä talvena olemme onnistuneet rikkomaan kaikki aiemmat lämpöennätykset. Kehitys on synkkä ja väistämätön. ”Neljä vuodenaikaa – SDP:n ilmasto-ohjelma” ottaa kantaa ajankohtaisiin ympäristö- ja ilmastokysymyksiin. Ohjelman teemoja ovat mm. globaali yhteistyö ilmastonmuutoksen torjumiseksi, Itämeren suojelemisen haasteet, päästökauppa sekä ihmistä lähellä oleva luonto ja oikeus puhtaaseen ja terveeseen ympäristöön. Ilmasto-ohjelman sanoma on selvä ja tiivistyy jo ensimmäisessä otsikossaan ”Sosialidemokratia on ympäristöaate”.

Tampere on julistautunut useasti ympäristöystävälliseksi kaupungiksi. On harjoitettu jos jonkinmoista tapahtumaa ja tempausta ympäristön eduksi. Viimeisempiä on ollut pormestarin johdolla vedetty siisteyskampanja. Tampereella kuten varmasti muuallakin Suomessa on paljon parantamisen varaa mitä ympäristöön tulee. Ympäristöarvoista ei tule tinkiä. Kehitettävää on jätehuollossa, liikenteessä kuin yhdyskuntarakentamisenkin saralla.

Joukkoliikenteeseen tulee panostaa entistä enemmän. Tämä ei onnistu täysipainoisesti jos resursseja ja toimenpiteitä kohdistetaan vain yksityisautoilun tukemiseen. Joukkoliikennelippujen maksuja tulee alentaa ja vuoroja sekä yhteyksiä parantaa. Joukkoliikenteen tulee olla houkutteleva vaihtoehto yksityisautoiluun nähden. Joukkoliikennettä tukemalla vähennämme ruuhkia, meluongelmia ja parannamme ilmanlaatua. Samalla tuemme pieni- ja keskituloisia asukkaita. Joukkoliikenteen kehittämisen rinnalla myös kevyttä liikennettä tulee tukea. Pyöräkaistojen rakentaminen ja kunnostaminen helpottaa huomattavasti niin jalankulkijoiden kuin pyöräilijöidenkin kulkua. Pyöräkaistoista pitää myös tehdä ympärivuotisia. Lisäksi pyöräparkkeja on lisättävä.

Tampereen keskustan ilmanlaatu lukeutuu Suomen heikoimpiin. Autoton keskusta voisi olla osa ratkaisua. Autottoman keskustan termin sisällöksi voisi muodostua vaikkapa joukko- ja kevytliikennepainotteinen Hämeenkatu tai sen osa. Autottoman keskustan kehittäminen parantaisi keskustan ilmanlaatua, helpottaisi jalankulkijoiden ja kevyenliikenteen käyttäjien asiointia, sekä elävöittäisi keskustan kulttuuria tai jopa loisi aivan uudenlaisen keskustan kulttuurin. Keskustasta muodostuisi oleskelun ja elämisen keskus - kaikkien kaupunkilaisten olohuone.

Myös jätteenhuoltoa tulee kehittää. Lasin-, metallin- ja ongelmajätteen kierrätyspisteitä tulee lisätä huomattavasti. Automarkettien pihassa sijaitsevat jätteenlajittelupisteet eivät sijaitse tarpeeksi lähellä asukkaita ja mm. tämä tekee jätteenlajittelusta ongelmallista. Julkisten yhteisöjen hallinnoimien vuokratalojen asuntokohtaiset jätteenlajittelupisteet tulee kunnostaa kierrätyskannattaviksi. Tavallisen roska-astian ja bioastian rinnalle tulisi saada myös kartongin, metallin ja lasin sekä mahdollisen ongelmajätteen astiat. Yhdessä monipuolisten ja lähellä sijaitsevien jätteenlajittelupisteiden kanssa helpotettaisiin ja tuettaisiin asukkaiden ekologista jätteenkierrätystä. Myös turhan jätteen syntyä täytyy ehkäistä ja jo syntyneen jätteen hyötykäyttöastetta lisätä mm. energiantuotannossa. Julkisten laitosten tulisi pyrkiä ekologiseen ja kestävää kehitystä tukevaan toimintaan. Niin tuotanto- kuin kulutustapoja tulee kehittää ympäristöystävällisempään suuntaan.

Yhdyskuntarakentamista tulee harjoittaa ympäristö- ja asukasystävälisin keinoin. Viher- ja puistoalueet tulee säilyttää kaupungin henkireikinä. Ulkoilumahdollisuuksia tulee kehittää ja kaupunkiympäristön viihtyisyyttä parantaa. Tiivis kaupunkirakentaminen ei edellytä koirapuistojen muuttamista parkkipaikoiksi tai urheilukenttien muuttamista maksullisiksi monitoimihalleiksi.

Tampereen kaupungin voimin ei ilmastonmuutosta torjuta tai itämeren tilaa paranneta. Silti meidän tulee olla osa ratkaisua eikä osa ongelmaa. Muutos parempaan tapahtuu jokaisen henkilökohtaisista ratkaisuista ja Tampereen kaupungin tulee tukea ja kannustaa asukkaitansa ja ympäristökuntiaan ekologisen, kestävän ja hyvinvoivan ympäristön kehityksessä esimerkkiä näyttäen. Tähän pääsemme solidaarisen, tasa-arvoisen ja ympäristöystävällisen politiikan kautta. Sosialidemokratia on ympäristöaate!

Pienyrittäjyyden puolesta

2008-07-14T10:31:00.002+03:00

(Julkaistu Aamulehdessä 26. huhtikuuta 2008)

Pienyrittäjyydestä kuritetaan nykysuomessa kohtuuttomasti. Suomi tarvitsee pieniä ja keskisuuria yrityksiä kestävän työvoima- ja elinkeinopolitiikan tekemiseen. Nämä yritykset työllistävät merkittävän osan Suomen palkansaajista ja mahdollisuuksia työntekijämäärien kasvattamiseen olisi. Meidän tulisi tukea erityisesti suomalaisia yrittäjiä ja yrityksiä, etenkin kasvuvaiheessa olevia pk-yrityksiä. Tällä hetkellä näitä yrityksiä ei tueta riittävästi. Tärkeää on muistaa suomalainen osaaminen ja suomalaisten yritysten laajentamisen mahdollistaminen ja kannustaminen myös ulkomaille. Tämä ei tarkoita globalisaation ja Euroopan yhdentymiskehityksen torjumista vaan nimenomaan siihen osallistumista.

Paikallispolitiikan keinoin ei tähän juurikaan ole mahdollisuuksia vaikuttaa vaan tarvitsemme kansallista tahtoa, lainsäädäntöuudistuksia ja asenne muutoksia.
Paikallispolitiikalla voimme kuitenkin vaikuttaa keskisuurien- ja pienyritysten oloihin ja toimintamahdollisuuksiin kehittyä kunnassamme. Tämä tarkoittaa rohkeaa otetta mm. liike- ja tuotantotilojen kehittämisessä sekä paikallisyritysten yhteistyön tukemisessa myös kunnalliselta taholta. Tällä hetkellä suurta osaa Tampereen liiketiloista vuokraa yksityinen taho. Tämä aiheuttaa tiloissa toimiville yrittäjille ja yrityksille epävarmuutta vuokrasopimusten pysyvyydestä ja hinnoista.

Tampereen kaupungin tulisi huomioida paremmin yritysten tarpeet yhdyskuntasuunnittelussa ja -rakentamisessa vakaiden liiketilojen saatavuuden turvaamiseksi. Ennen kaikkea tarvitsemme kunnioitusta ja molemminpuolista arvostusta julkisen ja yksityisen toimialan välille. Kunnat hyötyvät taloudellisesti yrittäjyydestä yhteisöveron tuoton kautta ja kunnan asukkaat hyötyvät paikallisyrityksistä ja heidän tarjoamista palveluista. Nyt on korkea aika ottaa myös pienet yritykset huomioon suurien yritysten rinnalle poliittisessa tahdonmuodostuksessa.